Kiramilaiset tekivät USA:n matkalla saunaa tunnetuksi

Wellbeing from Finland -tapahtuma Los Angelesin | Kirami - Warmer feelings.

Tapahtuman kuvaaja ©Sami Laitinen

 

Mika Rantanen ja Konsta Katajisto reissasivat syyskuussa 2023 Kiramin saunalähettiläinä USA:ssa. Matkaohjelmaan kuului Wellbeing from Finland -tapahtuma Los Angelesin pääkonsulin asunnolla sekä uusien potentiaalisten jälleenmyyjien tapaamista Los Angelesissa ja sen lähialueilla. Mukanaan kaksikolla oli sauna, palju ja ulkosuihku, paljon saunatarinoita sekä kiinnostus USA:n markkinoihin.

 

Los Angelesissa Suomen pääkonsulin asunnolla järjestettiin 21.9.2023 Wellbeing from Finland -tapahtuma, jonka tarkoitus oli edistää suomalaisten sauna-alan yritysten vientitoimenpiteitä länsirannikolla. Tapahtumaan osallistumisen valmistelut alkoivat Kiramissa jo keväällä.

– Olin maaliskuussa Business Finlandin sauna-aiheisessa markkinatutkimuswebinaarissa, jossa kyseltiin kiinnostusta osallistua tapahtumaan. Meitä kiinnosti, ja päätimme lähteä mukaan, Konsta kertoo.

Suomalaisten yritysten lisäksi tapahtumaan osallistui paikallista mediaa Kaliforniasta, somevaikuttajia, saunoista kiinnostuneita yrityksiä ja yksityishenkilöitä sekä Suomen kunniakonsuleita. Mika ja Konsta veivät paikalle Kirami FinVision® -saunan ja -ulkosuihkun sekä Tiny RC -paljun. 

– Esittelimme Kiramia ja tuotteitamme kiinnostuneille ja kerroimme suomalaisesta saunomisesta. Kaikki halukkaat saivat myös kokeilla saunaa, suihkua ja paljua, ja halukkaita riitti! Varsinkin somevaikuttajat olivat tulleet paikalle nimenomaan testaamaan tuotteita, sanoo Konsta. 

Mika ja Konsta kertovat, että haastavinta koko tapahtumassa oli suunnitella, mitä otetaan mukaan ja miten tavarat saadaan Suomesta paikan päälle. 

– Itse tapahtuma oli se helpoin osuus: tarvitsi vain jutella ihmisten kanssa. Jälkikäteen olemme tietysti miettineet, mitä opimme ja miten matkan antia saadaan parhaiten hyödynnettyä, Mika toteaa.  

Kannatti osallistua!

Wellbeing from Finland -tapahtuma oli ensimmäinen pääkonsulin asunnolla järjestetty tapahtuma, jossa esiteltiin saunojen ja paljujen kaltaisia suuria tuotteita. Mika piti tapahtumaan osallistumista Kiramin kannalta hyvin onnistuneena. 

Saimme tuotteistamme todella hyvää palautetta | Kirami - Erotuimme eduksemme!

– Saimme tuotteistamme todella hyvää palautetta: niiden ulkonäköä, laadun ja viimeistelyn tasoa sekä käyttökokemusta kiiteltiin. Erotuimme eduksemme!

Myös Konstan mielestä osallistuminen oli hyvä ja kannattava juttu.

– Kumppanikeskusteluja on tapahtuman jälkeen käyty ja saunakauppoja avattu. Opimme paljon USA:n markkinoista ja esimerkiksi rahtifirmojen kanssa toimimisesta, ja molemmista on hyötyä jatkon kannalta.

Yksi USA:n matkan tavoitteista olikin päästä tapaamaan mahdollisia jälleenmyyjiä ja yhteistyökumppaneita. Ennen matkalle lähtöä kartoitettiin runsaasti erilaisia tahoja ja sovittiin tapaamisia.

– Käytännössä laitoin Googlen ja Linkkarin laulamaan etsiessäni, ketkä Los Angelesin alueella ovat tekemisissä saunojen kanssa. Sovimme mahdollisimman paljon tapaamisia ja kutsuimme joitakin kumppaniehdokkaita myös pääkonsulin tapahtumaan. Ja hyvin meni: vaikuttaa siltä, että kumppanuuksia ja myös projektiluontoisia yhteistyökuvioita on tulossa, Konsta iloitsee. 

Mitä Atlantin takana saunasta tiedetään?

Saunan tunnettuus eri puolilla Yhdysvaltoja vaihtelee suuresti. Se voi olla tuttu alueilla, joihin on aikoinaan muuttanut paljon suomalaisia kuten Michiganissa, mutta muualla lähes tuntematon. Eräs matkalta ja tapahtumasta saatu tärkeä oppi olikin se, kuinka saunasta kannattaa puhua ihmisille, joilla on hyvin erilainen tietotaso.

– Sauna ei USA:ssa ole vielä kovin tuttu muille kuin jälleenmyyjiksi haluaville, ja heilläkin voi olla vahvat ennakkokäsitykset – niin hyvässä kuin pahassa. Yksityishenkilöt, kuten somevaikuttajat, joita tapasimme, taas ovat kuulleet saunasta, mutta eivät välttämättä oikeasti tiedä, mikä se on. Kaikille kannattaa siis puhua yksinkertaisemmin ja opastaa enemmän kuin Suomessa, Konsta muistuttaa.

 

Kaikki halukkaat saivat myös kokeilla saunaa, suihkua ja paljua, ja halukkaita riitti! | Kirami
Kaikki halukkaat saivat myös kokeilla saunaa, suihkua ja paljua, ja halukkaita riitti!

 

Käsitykset saunasta vaihtelevat todella paljon, ja sauna sellaisena kuin suomalaiset sen ajattelevat on melko tuntematon.

– Joillekin sauna voi olla infrapunakoppi olohuoneen nurkassa, jossa hikoillaan hetki. Infrapunasauna on joskus jopa pressuseinäinen laitos, joka kerätään hikoilun jälkeen pois. Joillekin sauna on todella kuuma huone, jossa ei tehdä mitään, tai lämmin huone, jossa voi lukea vaikka lehteä. Tynnyrisaunat vastaavat ehkä lähinnä sitä, mitä me Suomessa ajattelemme saunalla, mutta niissäkin kiuas käy todella kuumana ja löylyä heitetään vain vähän, kertoo Mika.

USA:ssa ja varsinkin Kaliforniassa saunan kannalta positiivinen asia on vahva wellness-trendi ja sen mukana alkanut saunabuumi. Hyvinvointiin yhdistetty sauna on käsitteenä hyvinkin tuttu, ja saunoja löytyy usein saleilta ja kuntokeskuksista. Jos oman saunan hankitaa aletaan harkita, syynä ovat usein juuri terveyshyödyt.

– Ja kun se sauna on omassa pihassa, huomataan, että sehän on muutenkin kiva, ei vain hyödyllinen, naurahtaa Mika. 

Suomalainen sauna kohdemaan mausteilla

Kirami haluaa viedä maailmalle suomalaistyylistä saunomista ja saunakulttuuria ja pysyä uskollisena omalle tyylille ja suomalaisuudelle. Samalla Kiramissa muistetaan, että kohdemaan kulttuuria ja tarpeita tulee kunnioittaa ja saunaakin voi muokata kyseiseen markkinaan sopivaksi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa saunan on hyvä sopia kiireiseen elämäntapaan.

Suomalainen sauna kohdemaan mausteilla | Kirami FinVision® -sauna

– Ei kaikkia kannata pakottaa puhtaasti suomalaiseen saunakulttuuriin. Esimerkiksi USA:n vientiin voi tarjota suomalaista saunaa, mutta amerikkalaisella twistillä, jollain, mikä erottuu massasta. Se voi tarkoittaa sitä, että saunassa on äänentoistolaitteet, vaihtuvat värivalot ja seinässä ruutu, josta voi katsoa ESPN:n urheilulähetyksiä. Siellä arvostetaan helppoutta ja mukavuutta, joten saunomisesta on turha tehdä liian vaikeaa, Mika toteaa.

Onneksi Kiramin tuotteet on jo valmiiksi suunniteltu niin, että niitä on helppo hankkia ja käyttää. Hieman muokattuina ne sopivat USA:n markkinoille erittäin hyvin.

– Meillä on jo oikea ajatus: pyrimme siihen, että sauna on mahdollisimman helppo hankkia, aina valmis ja huoleton. Sauna tulee valmiina kokonaisuutena pihaan, sen saa päälle napista painamalla ja kaikki osat ovat helposti puhdistettavissa, Konsta luettelee.
 

 

Lue lisää, mitä Wellbeing from Finland -tapahtumasta sekä saunoista kirjoitettiin paikan päällä:

North American Sauna Society: A Sauna Event in Los Angeles, by Eero Kilpi, Ph.D.

The Knockturnal: Finland’s Famous Sauna Culture Has Arrived in Los Angeles

 

Katso Kirami Wellness from Finland -video,

- Wellbeing from Finland -tapahtumasta Los Angelesista.