Kuuluvatko joulusauna ja -palju jouluusi?

Kiramin paljussa jouluisissa tunnelmissa

 

Monet ovat kuulleet suomalaisesta perinteestä saunoa paljon ja vuodenajasta riippumatta. Suomalaiset osaavatkin löytää aina hyvän syyn saunomiselle ja paljussakin rentoutumiselle. Yksi tärkeimmistä saunomisen ajankohdista, kesän juhannussaunan lisäksi, on tietenkin joulusauna. 

 


Joulusauna on ollut joulunajan perinne Suomessa jo talonpoikaisaikaan, jolloin joulusauna oli joulunvieton tärkein tapahtuma. Joulusaunan lämmitykseen ryhdyttiin hyvissä ajoin, ja valmistelut aloitettiin jo edellisenä yönä. Saunan koristeluun käytettiin olkia, havuja ja kynttilälyhtyjä. 

Joulusauna oli usein päivän ensimmäinen suuri tapahtuma, sillä tarkoituksena oli aloittaa joulu puhtaana ja rauhallisena. Sauna onkin suomalaisille hiljentymisen paikka. Saunassa ei meluttu, kiroilemisesta puhumattakaan ja tunnelma oli kunnioittava, liittyihän saunomiseen paitsi fyysinen, myös henkinen puhdistautuminen. 

Uskollisesti sukupolvesta toiseen noudatettuihin saunaperinteisiin toivat oman mausteensa myös monenlaiset kansanuskomukset. Saunomisen jälkeen tilat siivottiin ja jätettiin illalla tontuille tai esi-isien hengille. Kiukaan alla tai saunan nurkassa asuvaa saunatonttua kunnioitettiin ja kiiteltiin lahjoilla, kuten kourallisella riisiä tai voinokareella, jotta sauna pysyi turvassa ja antoi hyvät löylyt.

 

Saunominen on ja pysyy suomalaisessa perinteessä


Suomessa on noin kolme miljoonaa saunaa, ja suomalaisia on viisi ja puoli miljoonaa asukasta. ”Tutkitusti suomalainen menee saunaan ensimmäisen kerran alle puolivuotiaana ja jatkaa saunomista hamaan vanhuuteen saakka.” Vaikka ajat ovat muuttuneet, saunomisen perinne elää edelleen suomalaisten sydämissä. (https://aktiivinen.fi/blog/suomi-on-saunojen-ja-saunojien-maa/). 

Ennen sauna oli monikäyttöinen tila, jossa peseydyttiin, synnytettiin, hoidettiin sairaita ja jopa säilöttiin ruokaa. Vaikka moni noista käyttötarkoituksista onkin kadonnut, saunan ydinmerkitys on pysynyt ennallaan ja jopa korostunut. Sauna on suomalaisille edelleenkin paikka rentoutua, ja rauhoittua sekä puhdistautua niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. 

Oikeastaan saunominen on Suomessa vain lisääntynyt. Ennen oli tapana saunoa kerran viikossa, tavallisesti lauantaisin, mutta nykyään saunotaan milloin tahansa. Sauna on monella laajentunut varsinaiseksi viihtymisen keskukseksi, kun sen yhteydessä voi olla paljua, terassia, kesäkeittiötä ynnä muuta. Saunomisen hyvää tekevää vaikutusta tehostetaan esimerkiksi saunatuoksuilla ja tunnelmallisilla valoilla. Ehkä sauna on tämän päivän kiireisessä rytmissä elävälle ihmiselle entistäkin tärkeämpi paikka. 

 

Joulusauna on sielunlepoa

 

 

Joulusauna on sielunlepoa  


Tämän perusteella jokaiselle on varmasti selvää, että perinteiseen jouluun Suomessa kuuluu edelleenkin saunominen jouluaattona. Joulusauna on monissa perheissä yhteinen hetki perheen tai lähisukulaisten kesken. Saunomisen ajankohta saattaa vaihdella perheen omien tapojen mukaan. Jotkut saunovat aattoaamuna entisaikain perinteiden mukaisesti mieltä ja kehoa puhdistavana rituaalina. Toiset taas sisällyttävät saunomisen jouluillan viettoon, joko ennen jouluateriaa ja joulupukin saapumista tai aattoillan päättävänä rentoutumisen ja rauhoittumisen lähteenä ennen nukkumaanmenoa. 

Edelleenkin saunomiseen kuuluu tärkeänä osana rauhoittuminen, mutta lapsiperheissä voidaan olla myös hiukan leikkisiä ja esimerkiksi ”tonttu” saattaa jättää joulusaunaan yllätyksiä, kuten pieniä lahjoja tai herkkuja lasten löydettäviksi. Sauna on omalta osaltaan myös joulun taikaa.

Koska lumi ei ole enää itsestäänselvyys jouluisin, on lumessa kierimisen lisäksi tullut muita vilvoitteluperinteitä. Saunojen yhteyteen on esimerkiksi hankittu paljuja ja kylmäaltaita. Vesistöjen lähellä asuvat voivat pulahtaa avantoon ja lämmitellä paljussa. Lue tästä lisää paljun talvikäytöstä!

Vaikka joulusaunaperinteet voivat vaihdella paljonkin, jouluna halutaan kuitenkin rentoutua ja päästä arjen kiireistä eroon, ja jos jouluaattona ei ole aikaa saunoa, niin viimeistään joulupäivänä saunat lämpiävät Suomessa.

PS. Jouluisena loppukevennyksenä on pakko nostaa esille blogijuttu siitä, miten piparkakkutalo voi olla yhtä hyvin piparkakkupalju! 

 

Hauskaa joulunaikaa!